23. helmikuuta 2016

Tilkkutiipii lapsille



Keskeneräisten käsitöiden pino on viime viikkoina ollut korkea osin siksi, että ideoita pursuilee jatkuvalla tahdilla ja toisekseen siksi, että aika on välillä kortilla. Siksikin olen supertyytyväinen, kun tämä yksi isoimmista keskeneräisistä projekteista valmistui: tiipii lasten leikkeihin. 



Päädyin tekemään tämän tilkku-meiningillä, jotta saan kangaspaloja vähennettyä kaapistani. Onneksi ystäväni jarrutteli minua tekemästä tätä minipaloista ja maltoin pitää kolmiot maksimissaan neljässä palassa. Näin jälkikäteen olen siitä erityisen kiitollinen, sillä jo näillä paloilla ompelemista oli paljon. Vaikka kankaat olivat melko erilaisia, tuli kokonaisuudesta mielestäni hyvä. Yksiväriseen harmaaseen kankaaseen piirsin intiaani-hengessä sulkia kangastusseilla.

Ohjeessa yläosa oli jätetty avoimeksi, mutta meidän touhukkaan kolmikon leikeissä sellainen olisi tuskin kestänyt kasassa, joten päädyin tekemään umpinaisen. Yläosan vahvikkeeksi ompelin nahkaa, jottei vanhat verhotangot, jotka ovat tiipiin runkokepit, puhkaisisi ajan saatossa kangasta. Vuorikangas on anopin vanha lakana, johon oli tullut reikä, mutta joka kelpasi tähän projektiin vallan mainiosti. 


Ohje: Kotivinkki
Kankaat: Marimekko, Kodin 1, vanhat lakanat
Kangastussit: IKEA
Nahka: EK palalaari


Kivaa tiistai-iltaa!

Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti