30. joulukuuta 2015

Käsivarsiheijastin


Idea käsivarsiheijastimeen tuli töissä eräältä asiakkaaltani, jolla oli vastaavanlainen heijastin. Heijastinnauhaa ostin Sinelli-askarteluliikkeestä hintaan 3 €/m. Muut tarvikkeet löytyi omasta lippaasta. Haaveilen tekeväni piakkoin toisen villakangastakkiin sopivan. Hui, kun on kivaa!


Heijastinnauha: Sinelli
Muut materiaalit: omat varastot
Ohje: Oma


Kyllä nyt näkyy, vaikkakaan ei onneksi ole niin pimeää enää, kun saimme vihdoin tuon valkoisen härmän maahan.

Tiina

27. joulukuuta 2015

Joululahjaliinat



Joulupukin apulaiset touhuilivat loppusyksystä pieniä pakettaja rakkaille isovanhemmille. Materiaali on Eurokankaan pakasta haettu 100% pellava, jonka pitäisi kestää aikaa. Ennen painantaa pesin kankaan, jotta se kutistuisi sen, minkä kutisuu ja jotta mahdolliset suoja-aineet saataisi pois ennen painantaa. Raaka peruna oli sopiva aines muottien tekoon. Painannan hoitikin sitten lähes kokonaan esikoistytär.



Minusta oli kiva, että väriä laitettiin sen verran vähän, että kuvioista tuli osin hieman haaleita. Värit ja  sommittelun sai nelivuotiaani päättää itse. Viimeisen liinan kohdalla (2,5 tunnin painannan jälkeen) jouduin hieman tsemppaamaan, että homma saatiin kerralla hoidetuksi, koska työalueen suojaaminen oli ollut sen verran iso urakka, etten sitä halunnut uudestaan tehdä. Niin vain kaikki valmistui kerralla.


Kangas: Eurokangas, Lauha-pellava
Kangasvärit: Sinelli


Vasta silityksen eli värien kiinnityksen jälkeen ompelin liinat valmiiksi. Laitoin varoilta valmiiksi puuvillanarut lenkeiksi ripustusta varten.

Mikä näistä kuudesta on sinusta kaunein?

Tiina

10. joulukuuta 2015

Tuiki tuiki tähtönen -mekko



Ystäväni lapsien mukaan tämä on Tuiki tuiki tähtönen -mekko. Vaikka tämä mekko oli vasta prototyyppi, tuli siitä kerrassaan käyttökelpoinen yksilö. Kaava on itse piirretty ottaen mallia ostetusta mekosta ja muokattu halutun laiseksi. Näitä mahdan ommella jokusen lisää lähitulevaisuudessa.




Kaava: oma
Kangas: EK palalaari

Tunnelmallista tulevaa viikonloppua toivottaen

Tiina

3. joulukuuta 2015

Joulukalenteri


Niin se vaan joulukuu jo alkoi. Joulukalenteri oli koko marraskuun ajan työn alla ja valmistuikin vasta ihan loppumetreillä. Inspiraation lähteenä oli Ferm Living:in joulukalenteri, josta sovelsin omanlaiseni.


Kyllä nyt sopii jännittää päiviä jouluun asti, kun vain vielä saataisiin maa valkoiseksi. On hurjaa, miten pimeää on, kun maa on musta ja päivän valoisia tunteja melko vähän. Valkokuvauksen saa kokonaan hoitaa ulkona, jos meinaa minkäänlaisia kuvia saada aikaiseksi.

Kankaat: IKEA:n huovat.
Rengas: Hemtex verhojen purjerengas
Langat: Omista kätköistä.


Jouluihmisenä haluan jo nyt toivottaa ihanaa joulun odotusta kaikille lukijoilleni.

Tiina