5. helmikuuta 2017

Kauluri No. 3


Kolmas kauluri valmistui onneksi vielä täksi talveksi käyttöön. Käytin tässä neuleessa Broken Seed Stitch tekniikkaa kuten aiemmin neulomissani sukissa. Langat ovat aiempien kaulureiden kerien tähteitä ja silmukkamäärä sekä muut tiedot vastaavia kuin edellisessä kaulurissa. Lankaa täytyy kehua vähintäänkin siitä, että se ei kutita ollenkaan. Tämä kuvan viisivuotias on nimittäin lähes hysteerinen kaiken kutittavan kankaan tai langan suhteen.

Puikot heiluvat jo uutta tuotosta varten.
Tiina

4. helmikuuta 2017

Kaksosten tunikat




Ompelin kukkaiset tunikat kaksosille marraskuussa, mutta en muistanut kuvata niitä silloin. Tykkään kankaasta tosi tosi paljon ja luulen, että uusiokäytän sen sitten, kun paidat eivät enää sovi tytöille. Pääsin tässäkin projektissa uusiokäyttämään vanhaa: kauluksen rusetit ovat vanhasta huivistani leikatut.

On mahdotonta pitää näitä vauhtiviiperoita paikallaan - saati saada molemmat samaan kuvaan. Alla paras otos toisesta.

Kaava: Ottobre 1/2016
Kangas: Karnaluks, Viro ja vanhasta uutta


Terkuin Tiina